Ilmoista ja västäräkistä päätellen se on tulossa. Sopivasti vuorotellen aurinkoa ja räntää eli varmat kesäntulon merkit ilmassa.

Mikkelissä oli kans jo melkein kesä. Ainakin vettä tuli samaan tapaan kuin kesällä konsanaan ja välillä oli niin kylmäkin kun Juhannuksena tapaa olla Eipä tuo tahtia tosin haitannut...

Kisamatka Mikkeliin kulki Piekäsmäen kautta, jossa kävin lauantaina kouluttamassa upeita koirakoita. Sekalaiseen seurakuntaan kuului niin möllejä kuin arvokisatasolla kisaavia, joten radan tekeminen oli mukavan haasteellista. Kaikille sieltä kuitenkin löytyi tekemistä ja hienoja onnistumisia saatiin aikaan. Kyllä oli mukava päivä ja on se vaan kumma, miten muita neuvomalla itsekin oppii. Radalla oli ajoitus pääroolissa, joten ainkain Mikkelin seuraavan päivän kisaradat tuntui helpolta juuri ajoituksen suhteen.

Tuomarina kaikilla kolmella radalla oli tulevien MM-karsintojen ylituomari Tuomo Pajari. Se olikin yksi syy miksi Pedon kanssa ylipäätään lähdettiin kisaamaan... Minit starttas heti aamusta ja oli ihan "vetinen" keli. Peikkohan tuli kisaikään edellisenä maanantaina, joten päätin mittauttaa sen valmiiksi tuolla samalla reissulla. Ei muutakuin Peikko pöydälle ja Tuomo mittauspuuhiin. Ylärajan mini, mutta mini kuitenkin ja yhdellä mittauksella minimerkintä kisakirjaan Tulevaisuudessa sitten juoksen sekä Pedon että Peikon kanssa samassa luokassa.

Itse kisaan siis. Ensimmäinen rata oli agirata ja ihan hassu kulma Aalle. Mulla oli siihen pari vaihtoehtoa ja valitsin niistä sen huonomman, joten koira könysi esteen hädin tuskin sen jälkeen kun meinasi siitä ensin kaahata ohi. Tuon radan ainoa hölmöys olikin tuo huono reittivalinta, mutta muuten ihan bueno. Ei ihan hurjia kaarroksiakaan ja voittonollaksi se aika lopulta jäi.

Toinen rata oli hyppäri ja tiedossa oli kaksi suoraa putkea sekä ihana tuplasylkkäri kohta jonka päätin tehdä muurin jälkeen. Suoria putkia onkin treenattu paljon, ja siinähän se ongelma olikin. Peto kääntyi putken jälkeen katsomaan meinasinko tulla ollenkaan ihastelemasta sitä hyvin mennyttä tuplasylkkykohtaa ja tulinhan minä, mutta ihan himpun myöhässä. Sen verran myöhässä, että Peto liukui edessä olleen hypyn ohi joten kielto siis siitä. Muuta ihmeellistä ei tuossa radassa ollutkaan. Mukavan juostavia ja sopivasti haastetta.

Kolmannelle radalla lähdin tekemään ihan puhtaasti vain kontaktit. Tarkoitus oli vaatia koiran tassu maahan asti ja siinä päätköksessä pysyinkin. Nämä teemaradat missä päätän jonkin "aiheen" näköjään sopivat minulle. Tästä radasta tuli nimittäin niin rento, että kaikki kaarrokset jäivät minimiin minun ollessa erittäin läsnä ja ajoissa ohjauksessa. Ihan mahtavan tuntuinen rata ja koira teki 100 lasissa töitä. Kontaktiharjoitus rata päättyi taas nollavoittoon. Mutta hitsit mikä fiilis jäi

Nyt Peto saa olla kisatauolla omiin toukokuun kisoihin saakka ja treenaillaan mukavia tekniikka pätkiä paljolla palkalla sekä joitain ylipitkiä ratoja vielä enemmällä palkalla. Siinä sivussa keskityn myös Peikon treeniin. Josko siitä joskus kisakuntoinen saadaan

Tänäään onkin viimeiset halli treenit Hukka-Hallissa ja Iso Kiitos Annalle ja Elisalle kuluneesta kaudesta. Ihan ikävä tulee... Tosi hienoja tuloksia ollaan saatu aikaan meidän treeniryhmällä!! Hyvä ME