Perjantaina lähdettiin jo ihan aamusta ajelemaan kohti Nastolaa. Ilma näytti onneksi ihan poutaiselle ja suht lämpimälle, vaikka koko viikko kytättiin vaihtuvia säätiedotteita poudasta sateeseen. Tosin auto oli lastattu Agirotua varten sitten toppatakista bikineihin:) Se kun on tämä Suomen sää vähän tämmöistä vaehtelevvoo...

Ja kaikki kunnon kisareissuthan alkavat aina vähän kummallisesti kuten myös tälläkin kertaa. Aamulla herätessä olin saanut yön aikana ihan kammottavan flunssan ja nenu oli tukossa ja korvat lukossa. Kaiken ihanuuden kukkuraksi koko alahuuli oli herpeksen valloittama. Ne jotka sen näkivät voivat todistaa, etten liioittele yhtään kun sanon että koko alahuuli. Mistä ihmeestä se siihen yön aikana hyökkäs... mutta epäonnen soturi se vaan teki uhmakkaasti tuloaan... Ja eipä päästy moottoritietä pidemmälle kun huomasin, että autossa ei ole jarrut kunnossa. Jarrutehostaja ei toiminut yhtään ja jarrua piti polkea kaksin jaloin että sen sai pysähtymään. Mikäpäs siinä Juvalle hurrutellessa kun onneksi aamusta oli vielä vähän liikennettä tiellä... Juvalla vaihdettiin kuskia ja Harri ajoi loppu matkan Nastolaan. Juvalla tankattiin autoon lisää jarrunestettä ja tilanne parani hieman. Jarrutkin alkoivat löytymään ja päästiin turvallisesti perille asti.

Nenän tukkoisuudesta ja herpeksen aiheuttamasta "kiristyksestä" huolimatta saatiin raahattua kaikki roippeet kisapaikalle. Ja tavaraahan on tunnetusti yhdelle viikonlopun kisareissulle ihan jumalattomasti... Ei muutakuin teltta pystyyn ja odottamaan illan starttia jonka tuomaroi Anne Tammiksalu. Sää suosi ja lämmintä oli.

Harri ja Roisto tekivät hillittömän hienon nollan tosi vaikean näköisellä radalla. Heille irtosi tuolla nollalla 2. sija ja kaupan päälisenä vielä Serti. Minä puolestani jätin Pedon selän taakset taas kuin vanhaan hyvään aikaan ja sieltähän se livahti väärälle hypylle putken sijaan. Hyllykeiju siis astui näyttämölle. Radalla oli kuitenkin tulossa yksi niin magee kohta pujottelun jälkeen, että halusin ehdottomasti sitä kokeilla. Ei muutakuin rata jatkukoon ja taistoooooon....

Ja taistoon todellakin. Peto oli pujottelussa ja minä valmistauduin hankalaan vientiin kunnes silmäkulmastani näin, että kehään pinkoi toinen borderi minkä jaloistaan pääsi. Jostain häkistä oli päässyt koira karkuun ja tämä karkulainen hyökkäsi Pedon kimppuun siinä kepeillä. Menin ensin itse ihan jäihin enkä oikein tajunnut tehdä yhtään mitään. Peto oli myös ihan hämillään ja se hyökkääjä borderi rähisi ja alkoi jahtaamaan Petoa joka ihmeissään pyöri sitä vähän karkuun kunnes alkoi puolustaa itseään. Siinä vaiheessa meikäläisen keuhkot olivat tajunneet vetää sellaisen annoksen ilmaa, että kun se alkoi karjumisena purkautua kurkusta ulos, lähti hyökkääjäborderikin lippahivohkaan yhtä nopsaan kun oli siihen tullutkin. Peto parka tosin luuli, että karjuin sille ja se veti maihin heti syyllisen näköisenä. Otin koiran syliin ja olin kävelemässä radalta pois. Olin ihan järkyttynyt ja päässä löi ihan tyhjää. Samassa kuitenkin tajusin, että Peto varmaan luulee että se teki jotain väärin ja laskin sen radalle ja sain otettua sille muutamia esteitä matkalla maaliin. Yritin kehua sitä hulluna ja olla niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja ehkä olinkin aika uskottava, koska se haukkui ihan iloisesti rymistellessä esteitä loppusuoralla.

Pallo koiralle suuhun ja lähdettiin jäähdyttelykävelylle. Pikkuisen piti kelata, että mitä hittoa tapahtui. Päätin mennä varulta käymään lämppäesteillä ja testata keppejä, että miten Peto tekee ne. Tehtiin pikku radan pätkä ja se pujotteli niin kuin ennenkin. Olin jo valmistautunut siihen, että se tulee puolesta välistä ne pois... Mutta onneksi on niin hyvä hermoinen koira joka ei paljosta hätkähdä Keppikammoa ei onneksi saatu. Minä taasen olin edelleen ihan järkyttynyt vaikka terrieriluonnetta aika paljon omaankin...

Noh radan jälkeen koiran karkuuttanut borderisti tuli kyllä pyytämään anteeksi ja narttu oli tosiaan murtautunut häkistään ulos ja Pedon nähdessään suuntasi liikkuvaan maalitauluun...Loppu hyvin kaikki hyvin ja kaikkea sitä taas omalle kohdalle voi sattua. Eipä se aamukaan kovin lupaavasti alkanut. Roiston nollasta oltiin kuitekin iloisia ja lähdettiin mökille latautumaan seuraavaa aamua varten. Illalla tein pujotteluhässäkän itselleni selväksi enkä sitä enää sen jälkeen miettinyt.

Lauantaina radat alkoivat jo heti kasin jälkeen aamulla. Aamulla vaille kuusi ylös ja aamupalan jälkeen kisapaikalle. Bob Griffin oli tehnyt mukavan haastavan radan Open SM- karsintaradaksi. Haastava tuo taisi kyllä olla, sillä 133 koirasta vain seitsemän sai puhtaan nollatuloksen. Rata oli kyllä sellaista myrkkyä meille. Takaa kiertoja ja välistä vetoja ja 180 kulmia sekä esteiden ohituksia... Eli kaikkee muuta kun mun junaborderikesäheinälle sopivaa. Nuo kieputusradat eivät todellakaan ole meidän juttu, joten olen tosi iloinen että tehtiin tältä radalta nolla. Harrille ja Roistolle vastaavasti hylly tältä karsintaradalta. Ensin tuli yksi rima alas Harrin tiukasta ohjauksesta ja sen jälkeen Roisto karkasi taas Aalta, joten Harri otti Aan uudelleen ja poistui koiran kanssa radalta. Sille kun ei voi yhtään antaa edes sitä pikkusormea ilman ettei se yritä seuraavaksi viedä koko kättä...

Open SM-finaaliradan teki sitten Anne Tammiksalu ja se oli taas meidän juttu:) Ihan hillitön vauhtirata suorine putkineen ja sujuvine hyppykulmineen. A meni ihan mukavasti ja samoin puomi, joten meille oli tulossa ihan hyvä aika, kunnes kolmanneksi viimeiselle hypylle oli pakko jaakottaa pienen kaarroksen toivossa ja sehän meni sitten kirjaimelliesti käteen:) Ajauduin taas liian lähelle estettä (sama vika keväällä Pieksämäellä) ja mun käsi laski alas johon mun taas kuuliainen koira tuli. Se rata meni siis siihen, mutta taas oli ihan mieletön fiilis lähteä radalle. Mä taidankin käydä vain näissä "arvo" kisoissa aina kisaamassa, kun niistä saan ihan tajuttomat kiksit:) Ja älkää edes kysykö mistä hankin ne nollat sitten niihin kisoihin jos en muuten kisaa... ja karsintoja siis odotellessa. Nam.

Illalla oli vielä yksi kisa jäljellä ja oma startti oli n. puoli ysin maissa illalla. Kari Jalonen oli tehnyt ihan suht helpon radan, mutta oma ohjaus alkoi olla aika väsynyttä, koirasta puhumattakaan ja myöhästelin aika monessa kohdassa. Väännettiin kuitenkin nolla vielä tältä myöhäisillan radalta ja nyt on sitten ensi kesää ajatellen jo tupla nolla tehtynä SM-mittelöitä varten;) Harri ja Roisto tekivät hyvää rataa, mutta ennen alkavaa loppusuoraa oli niin houkutteleva se keinu, että lennoksihan se piti laittaa... Keinu siis uusiksi ja tänk juu ja kut nait:) Kyllä tuo 12 tuntia päivän ekan ja viimeisen radan välillä on jo aika paljon... Oli aika kova hinku jo suihkuun, iltapalalle ja nukkumaan.

Sunnuntain joukkuerata meni ihan lööperiksi jo ennen koko agirotua. Meille luvattu varakoira (Kepa kun on juoksussa) osallistuikin toiseen joukkueeseen, joten emme saaneet sitten tulosta ollenkaan kolmella koiralla. Käytettiin sitten oma vuoro harjoittelun ja hurvittelun kannalta ja kyllä se jaakotus tuolla radalla sitten jo sujui. Treenikamut Anna ja Elisa voittivat hienosti kilpailevien Medien joukkueradan "Pimp my Sheltieillään" Ellillä, Adalla, Essillä ja Iitulla. Ihan mahtavia nämä "meidän tytöt" Onnea vieläkin heille ja BTW kolmikerroksista mansikka kakkua odotellessa...(Elisa on varmaan sitä tällä hetkellä just leipomassa tiistain treeneihin;))

Sunnuntai-iltana pysähdyttiin Mimmun luokse Mikkeliin ja parannettiin maailmaa ja pidennettiin naurulla ikää taas monta monta vuotta:) Peikko jaksoi taas mukana ihan mahtavasti ja mikäs se on naisten naurattajalla ollessa:) Ihania tyttöjä ympärillä ja mammalla namia taskussa. Kyllä shelttipojan elämä on ihunaaa

IIIson Kiitoksen olemme taas velkaa Äitille ja Isälle meidän teinin kaitsemisesta ja terveisiä vielä Iiris tätille, joka oli kesävieraana etelän suunnasta täälläpäin:) Oli mukava nähdä! Tuija, Petteri, Soili, Matti, Heljä, Katri ja Janne; Kiitos seurastanne ja mukavaa oli taas Agirotuilla kanssanne. Ensi vuonna taas uusiksi!!

Ryhmärämällä on perjantaina valmennusrinki Annan ja Elisan taitavissa opeissa ja Peto kisaa la ja su Maaningalla. Roisto pitää kisataukoa ja keskittyy nyt ainoastaan treenaamiseen. Palataan aiheeseen rakkaat ystävät ja nautitaan kesästä:)