Olipahan taas pitkästä aikaa masentava viikonloppu :( Mietin jo kotimatkalla, josko agilityn vaihtaisi vaikka pitsinnypläykseen tai johonkin vastaavaan yhtä vauhdikkaaseen lajiin... mutta josko vielä toistaiseksi yritän jatkaa tämän harrastuksen parissa kun on lokakuulle koulutustakin tiedossa ;)

Lauantaina suunnattiin nokat kohti Varkautta ja yksilöPM kisoja. Aamu oli kyllä hieman tukkoinen. Olisi väsyttänyt niin maan pirusti, mutta ei muutakuin baanalle.  Matkattiin Varkauteen ihan ajoissa, kun käytiin samalla reissulla Harrin veljenpojan luona synttäreillä. Oli mukava tavata sukulaisia pitkästä aikaa :)

Yhden jälkeen mentiin sitten kisapaikalle ja aloitettiin kisaan valmistautuminen. Väsytti edelleen aika kovasti, olihan takana tosi rankka työviikko uuden haastavan työn parissa... mutta pienellä läiskinnällä ja kunnon lenkillä sain itseni kutakuinkin vireeseen.

Oma liikkuminen tuntui hyvälle ja koiran meno oli myös sujuvaa alun paria isoa kaarrosta lukuunottamatta. Anders Virtanen oli tehnyt ihanan okseri källin radalle, jossa suurin osa kisaajista rimat tiputtikin. Samaan källiin sorruin myös Petosen kanssa :( Kovin okserivarma koira veti riman alas ja tadaaaa 5vp. oli ansaittu. Siinä sitten lataus vähän laski, kun ne kirkkaimmat nollahaaveet tuolta radalta olivat karanneet. Onnistuin vielä radan "loppusuoralla" sotkemaan Pedon rytmin niin, että toinenkin rima tuli alas. Mun V-käyrä itseäni kohtaan alkoi olla tuon hörheltämisen jälkeen hyvin kohollaan... en edes muista milloin viimeksi olen saanut Pedon pudottamaan riman varsinkaan kisoissa. Taisipa olla toissa vuonna Varkaudessa päivää ennen SM-kisoja edellinen kisariman pudotus. Treeneissä niitä toki sattuu aina silloin tällöin, mutta kyllä Peto on tosi varma hyppääjä ja taitava rimojen kanssa.

Noh, pikainen nollaus tältä radalta ja yritin nukkuakin vähän autossa. Eihän siitä oikein mitään tullut ja lähdin asenteenhaku reissulle metsään. Sopivasti tihkutti vettäkin joten mieliala oli just kohdilleen. En tiennyt oliko ne pisaria vaiko kyyneliä, jotka poskia pitkin valui. Korvissa pauhasi Slipknot josta yritin imeä asennetta. Tuo öykänmöykkä on ainoa musalaji joka toimii tuossa mielentilassa. Ihme kyllä sainkin hyvän latauksen aikaiseksi toiselle radalle joka oli agirata. Ja ne vesipisaratkin olivat tippuneet poskilta...

Toinen rata oli tosi kiva ja töitä sai tehdä ihan kunnolla. Ohjaaminen oli aika hmm... sanoisinko aggressiivista ja Peto kävi myös tosi kovilla kierroksilla. Rimat pysyi ylhäällä, mutta radan loppusuoralla ollut puomi ja sen kontakti koitui kohtaloksi. Peto karkasi kontaktilta ilman lupaa vieressä häämöttävään putken päähän ja peli oli menetetty. Harmi, sillä oltiin tekemässä tosi hyvää rataa. Mun käskytys oli noihin kierroslukuihin nähden niin olematonta, ettei Petonen voinut vastustaa putken suun kiusausta. Kontaktin se onneksi tuli alas asti, mutta se ilman lupaa lähteminen sapetti. Mutta onneksi radan voitto meni sentään siskotyttö Kepalle, joten sukuun sekin nollavoitto tuli :)

Piirinmestaruus lipui tänäkin vuonna siis läpi sormivälien sadepisaroiden mukana maan syövereihin... Mutta Isosti Onnea minien mestareille: Miiralle ja Taaville, Maijalle ja Roopelle ja Katille ja Tipsille. Kaikki Hukka-Putkesta :) Hyvä Hu-Pu !!

Illalla matkattiin Mikkeliin Mimmun luokse johon jäätiin yöksi seuraavan aamun kisoja varten. Illasta venyi nukkumaan meno pitkälle ehtoon puolelle  ja aamulla ylös seitsemältä. Väsytti taas ihan kamalasti. Olin kuulema unissanikin höpissyt ihan kummallisia asioita:) Vessan avainta olin kovasti peräänkuuluttanut... No jokatapauksessa herätessä kisaasenne oli tipotiessään ja mietinkin, että josko sittenkin vaan jäisi nukkumaan väsymystä pois... Noh ylös vaan ja rahalle vastinetta.  Oli muuten hienot  kisa/treenipuitteet KooKoo99:llä ja tuomari Sami Topralla oli myös melko kinkkiset radat tarjolla. Ratkottiinhan Mikkelissäkin alueensa PM-kisat.

Väsymys kostautui heti eka radalla. Keinulta pistin Pedon putkeen ja nukahdin vain ihan hetkeksi. Ihan vain hetkeksi ja tajusin, että olen väärällä puolen seuraavaa hyppyä. Yritin hätäratkaisua ja ohjata väärältä puolelta, mutta siinä se eka rima sitten paukahti alas :( TAAS! Siitä vielä niiin loistavan surkea ohjaus kepeille, että Peto liukui eka välin jälkeen kepeiltä ulos. Siinä ruuvattiin kepit vielä alusta, mutta ihan Pedon takia yritin tsempata loppuun asti. Hyvin tsemppasinkin, sillä loppurata meni tosi hyvin. Aalla otettiin ihan kunnolla kontakti kun ei ollut enää mihinkään kiirekkään... tiukkoja kurveja loppuun.

Väsy vain kasvoi ja olis pitänyt todellakin mennä autoon edes hetkeksi nukkumaan. Toisella radalla oli heti alussa ihan hilliön valssi hässäkkä. Niinhän siinä sitten kävi, että olin niiiiiiiiin myöhässä kutos hypyllä, että Peto luikahti mun kainalon alta väärälle hypylle. Videolta katsottuna se ihan näyttääkin sille, että olen tekemässä siihen jaakotusta. Olin vain ihan  liian myöhässä valssin suhteen, että Peto suoritti sen hypyn niinkun olisin jaakottanut. No siinäpä oli sitten se rata ja melkein meinasin antaa periksi. Onneksi aivoissa välähti ihan hetken, että nyt pitää antaa Pedolle hupia koko rahan edestä ja sain taas rytmistä kiinni. Loppurata sujuikin sitten taas ihan moitteettomasti.

Kaikissa näissä neljässä startissa parasta oli se, että mun liikkuminen on parantunut ihan huimasti. Mietittiinki, että nuo Pedon rimojen tiputukset todennäköisesti johtuvatkin just tästä mun ohjaustyylin muutoksesta. Nykyään mä olen niin sen iholla, että ehkä se vielä siitä niin paineistuu kisatilanteessa. Videolta katsottuna sen hypyissä ei ole mitään vikaa, joten jumeillakaan ei nuo tiputukset ole selitettävissä. Eli tunnustan: Minä ja mun uusi "nenästä kiinni nyt " ohjaustyyli olemme syyllisiä :)

Mä olen niiiiin kisatauon tarpeessa ja nyt pitää keskittyä taas ennemminkin treenaamaan tätä uutta tyyliä yhdessä. Käydään enää yhdet kisat lokakuun alussa Mikkelissä ja sitten jäädään rilluttelemaan sinne illaksi ihan kunnolla:) Kunnon irtiottoa tässä jo kaipaakin. Seuraavana viikonloppuna suunnataan sitten Haukiputaalle Aaltonen/Kaplas treeniin. Sitä tässä jo ihan odotan !

Kesä ja alkusyksy on ollut tosi rankka. Entisestä työstä uuteen tosi haastavaan työhön siirtyminen on ottanut kyllä osansa meikäläisen aivokapasiteetista. Mutta kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu :) Ja kuten ystäväni Mimmu tapaa aina sanoa: Ettei mitään niin huonoa etteikö sille voisi jo huomenna nauraa :)

Hyvää yötä!